Tämän lauantain Pikku Rouvissa väänneltiin Outin, Tuulian ja Jaanan kanssa rautalankaa. Kananmunille oli tarkoitus tehdä kori. Ei tästä mitään valioyksilöä tullut, mutta ensimmäiseksi väkerrykseksi menettelee. Loimilangoiksi olisi kannattanut valita hieman punoslankaa paksummat, mutta seuraavalla kerralla sitten paremmin.

Tuohon ei montaa kymmentä minuuttia mennyt, joten suurimman osan aikaa tein vuoden verran teon alla olleita joulukoristeita. Olen vuosien varrella ostanut erilaisia kristalleja ja pieniä vuokia tällaista tarkoitusta varten.

Tällaiset pikkupullot olen laittanut talteen joskus, ja nyt tein niistä joulukuuseen koristeita. Pulloon voi laittaa vettä ja vaikka oikean ruusun tai neilikan. Pitää ottaa kuva sitten kun kuusi koristellaan.

Sitten vielä pyörittelin tällaisen kranssin rautalangasta, helmistä ja pitsistä.

Jaana oli muistanut minua ihanalla synttärilahjalla, vaikka täysiä kymmeniä täytän vasta viikon päästä. Ihanassa itsetehdyssä rasiassa oli suloinen Tilda-neulakotelo.

Pitääpä heti alkaa täyttämään sitä kymmenillä neuloilla, mitkä lojuvat milloin missäkin laatikon pohjalla :)

Loput joulukalenteripaketitkin saatiin jaettua ja kylläpä kädet hypistelivätkin odottavaisina ihanan pieniä paketteja! Ensi kerralla onkin ohjelmassa pikkujoulut.